Ötökän Elämää
Ötökkä ja Hänen Elämänsä
Tuolla niitä nyt pörrää takapihalla touhukkaita pikku ahertajia joiden päivätyörytmi on hyvin tarkkaan suunniteltua luontoäidin jopa yli 100 miljoonan vuoden kehityksen tuloksena. Kerrotaanpa hieman mitä siellä yhdyskunnassa tapahtuu
ja kenen toimesta.
ja kenen toimesta.
Mehiläispesässä on vuodenajasta riippuen 20000- 80000 asukkia joista tasan yksi on Kuningatar eli Emo, muutama sata Kuhnuria elikkä uroita ja loput sitten Työmehiläisiä jotka kaikki ovat naaraspuolisia raskaan työn raatajia. Jokaisella on tarkalleen omat tehtävänsä jotka jakautuu lisäksi eri ikäisillä yksilöillä erilaisiin työsuorituksiin joita ovat:
Työmehiläinen.
Ensin tulee muna sitten toukka jonka jälkeen kotelo josta kuoriutuu aikuinen. Liekö tämä sellainen metamorfoosi en tiedä kun en ole asiaa tutkinut kun en ole biokemisti mutta aika täydellinen muodonmuutos todellakin ötökälle siis tapahtuu. Tuosta munasta kuoriutuu 3vrk:n
ikäisenä toukka jota sitten syötetään oikein urakalla vajaan viikon ajan jonka jälkeen kenno jossa toukka köllöttelee peitetään ja siellä omassa kolossaan toukka sitten kehittyy melko tarkalleen 34 asteen lämpötilassa työmehiläiseksi reilussa viikossa. Näin alkaa tuon superduunarin vain 4-5 viikkoa kestävä elinkaari jona aikana sille käy samoin kuin ihmispopulaatiossa raskaimman työ uurastajille, se kuolee työn uuvuttamana kun ei siivet enää yksinkertaisesti kanna. Onnellisemmassa asemassa ovat sitten talvehtivat työmehiläiset joiden ei tarvitse lentää miljoonaan kukkaan kerätäkseen kiloa hunajaa vaan köllöttelevät hieman kylmissään mutta onnellisina pesässä koko talven viettäen jopa 300 vuorokautis syntymäpäiviään. Työtehtävät pesässä vaihtelevat siis iän mukaan siten että vasta noin parin kolmen viikon ikäisenä lähdetään meden haku reissuille. Sitä ennen on: Putsailtu kennoja, ruokittu toukkia, peitetty kennoja, siistitty kennokansia, hoidettu emoa, kavereitakin on suittu ja ruokittu, tuuleteltu kämppää, rakennettu kennoja, otettu vastaan mettä, pakkailtu siitepölyä ja varastoitu mettä kunnes sitten vihdoin ja viimein päästään tekemään sitä mistä mehiläinen yleisesti tunnetaan eli lähdetään keräämään mettä josta saadaan hunajaa. Näillä tehotyöläisillä Virtaa Riittää varmaan muille jaettavaksikin eikä lakonuhkia ole pesissä koskaan esiintynyt. No kovin pieni kun ötökkä on ja jopa yli kilometrin päähän pitää lennellä tuota mettä hakemaan voi vain arvata mikä rasitus noihin kehoa kannatteleviin vinhasti viuhuviin läpsykkäisiin eli siipiin kohdistuu. Eikä ne sitten kovin pitkään kestä moista rumbaa vaan mehiläisystävämme nuutuu jonnekin pellon reunaan kovin työnsä uuvuttamana eikä vaan yksinkertaisesti enää jaksa enempää. Kuulostaa melko tutulta tämän päivän yhteiskunnassa jossa työntekijöitä vähennetään ja toisten työtaakka sen kun kasvaa. Hieman erilainen elinkaari on sitten pesän toisella duunarilla, karskilla uroksella nimeltä
Kuhnuri.
Tämä se on varsinainen machomies jonka toimenkuva muistuttaa jollain tapaa joissain kulttuureissa vallalla olevaa käsitystä siitä ettei koiraspuoleisten yhteiskunnan jäsenten tarvitse tehdä yhtään mitään. Kuhnuri kun ei tee mehiläisyhdyskunnassa mitään muuta kuin käy kavereiden(toisten kuhnureiden) kanssa pienellä päivälennolla eräänlaisessa kokoontumistapahtumassa ja ehkä joku onnekas pääsee pariutumislennolle Kuningatarmehiläisen kanssa tosin päästen saman tien hengestään. Työmehiläisnaaraat jopa ruokkivat näitä lorvijoita muun työnsä ohella sillä seurauksella että jossain vaiheessa hommaan kyllästyttyään suorittavat ns. kuhnurihäädön(vrt. avioero) ja lopettavat noiden onnettomien laiskureiden ruokkimisen sillä seurauksella että nälkäänhän ne limanuljaskat kuolee. Ihmisrodussa näitä olioita kutsutaan miehiksi, tästä tosin mielipiteet taitavat vaihdella melko voimakkaasti.
Emo eli Kuningatar.
Tässä sitten taasen onkin meillä varsinainen emämunija jonka päivittäiset toimet koostuvat ihan vaan ruokailusta jota työmehiläiset tarjoilevat sekä muninnasta joita emo laskee pesäkennoihin jopa 1500-2000 munaa vuorokaudessa. Emo on käynyt parittelulennolla siellä kuhnureiden kaveritapaamisessa jossa on paritellut muutaman uroon kanssa jotka siis toimen jälkeen halvaantuvat ja kuolla kupsahtavat varmaan kuitenkin ihan onnellisina . Tämän aktin jälkeen emolla sitten riittää munien hedelmöitykseen tarpeita jopa vuosien ajaksi, paitsi että parin vuoden jälkeen muninta vähenee siinä määrin ettei mehiläishoitajan kannata enää pitää niin vanhaa luuskaa pesässään ja emo usein vaihdetaan nuorempaan(Ei voi verrastaa vaimoon). Aika julmaa kun kuitenkin emo voi elää jopa 5 vuotiaaksi. Täytyisikin perustaa vanhoille emoille jonkinlainen erotettujen emojen eläkepäiväkoti jossa saisivat vietellä leppoisia hetkiä muistellen menneitä muninta kokemuksiaan, paitsi niinkuin sydäm(m)een ei mahdu kahta ämmää eivät nuo emotkaan tule toimeen keskenään kovinkaan hyvin. Emolla sattumoisin on myrkkypistin jota se käyttää vain toista emoa vastaan ja jäljelle jää vain vahvin tai kieroutuneimman taistelustrategian omaava.
Tälläinen pienenpieni pintaraapaisu Ötökän Elämään tällä kertaa. Aiheena mehiläishoito on niin valtavan laaja-alainen ja monimuotoinen ettei siitä missään blogikirjoituksissa saa kuin minimaalisen käsityksen joten jos hoitoharrastus kiinnostaa voin antaa ohjeen aloittelevalle mehiläishoitajalle: Älä aloita! No vitsi vitsi senkun aloitat, on nimittäin niin mielenkiintoista ja luonnonläheisyyttä kasvattavaa puuhaa että oksat pois vaikka naapurin omenapuusta, paitsi että ne omenapuut ovat kyllä mehiläisille mieluisia mesimestoja.
Ja sitten vielä tämä kun tuli haukuttua nuo urospuoleiset pesänjakajat. On näissä kuhnureissakin fiksuja yksilöitä, nimittäin kerran sattui seuraava tapaus eräällä Länsi-Uusimaalaisella mehiläisfarmilla. Jo kunnioitettavan viikon ikäiselle kuhnurikonkarille tuli nuori juuri toukasta kuoriutunut koppava juippikuhnuri uhoilemaan ettei tästä ikälopusta vanhuksesta ole enää emoa viihdyttämään. Tästäpä elämän kokemusta jo runsain mitoin noin mehiläisen elinkaaressa ajatellen omaava konkari sai oivan idean pienestä kilpailusta. Nuori pojan kloppi kuunteli korvat höröllään kuinka tämä hänen mielestään jo parhaat päivänsä nähnyt vanhus ehdotti hänelle lentokilpailua, jossa ei kilpailtaisikaan nopeudesta vaan hitaasti lentämisen taidosta.Kuhnurilla kun ei myrkkypistintä ole pistintaistelu ei tullut kysymykseen. Kyllähän nuoren pojan päässä hieman herätti ihmetystä tämä epätavallinen ehdotus mutta tarkemmin ajateltuaan hän mietti pörräävänsä vaikka paikoillaan ja näin hän suostui kilpailuun.
Kilpailun lähtölaukausta saatiin ampumaan oikein pesän Kuningatar kun oli jo päivän muninnat munittu ja lähdön tapahduttua ampaisi tuo viisas vanha kuhnuri täyttä vauhtia kiitämään pitkin kilparadaksi sovittua tarhurin taloa ympäri. Nuori kuhnurimme oli ihmeestä shokissa kun ei käsittänyt mitä nyt oikein tapahtui, tämänhän piti olla hitauskilpailu. Siinä samassa hänen päähänsä välähti kammottava ajatus että häntä on nyt kyllä huijattu totaalisesti ja ampaisi täyttä vauhtia vanhemman kuhnurin perään. Melkeinpä kierroksen täytyttyä oli nuori mehiläispoju juuri saavuttamassa vanhemman kollegansa kun kuului valtava läimähdys, SLAM, kun mehiläishoitajan kädet mäjähtivät yhteen liiskaten tuon nuoren kokemattoman tunarin väliinsä. Vanhan viisaan kuhnurin palaillessa pesäänsä hän kuuli hoitajan manailevan talonsa portailla: Perhana jo kolmas kuhnuri tällä viikolla ja kaikki homoja.
Aitojen Asioiden Alkulähteillä - Jari
ikäisenä toukka jota sitten syötetään oikein urakalla vajaan viikon ajan jonka jälkeen kenno jossa toukka köllöttelee peitetään ja siellä omassa kolossaan toukka sitten kehittyy melko tarkalleen 34 asteen lämpötilassa työmehiläiseksi reilussa viikossa. Näin alkaa tuon superduunarin vain 4-5 viikkoa kestävä elinkaari jona aikana sille käy samoin kuin ihmispopulaatiossa raskaimman työ uurastajille, se kuolee työn uuvuttamana kun ei siivet enää yksinkertaisesti kanna. Onnellisemmassa asemassa ovat sitten talvehtivat työmehiläiset joiden ei tarvitse lentää miljoonaan kukkaan kerätäkseen kiloa hunajaa vaan köllöttelevät hieman kylmissään mutta onnellisina pesässä koko talven viettäen jopa 300 vuorokautis syntymäpäiviään. Työtehtävät pesässä vaihtelevat siis iän mukaan siten että vasta noin parin kolmen viikon ikäisenä lähdetään meden haku reissuille. Sitä ennen on: Putsailtu kennoja, ruokittu toukkia, peitetty kennoja, siistitty kennokansia, hoidettu emoa, kavereitakin on suittu ja ruokittu, tuuleteltu kämppää, rakennettu kennoja, otettu vastaan mettä, pakkailtu siitepölyä ja varastoitu mettä kunnes sitten vihdoin ja viimein päästään tekemään sitä mistä mehiläinen yleisesti tunnetaan eli lähdetään keräämään mettä josta saadaan hunajaa. Näillä tehotyöläisillä Virtaa Riittää varmaan muille jaettavaksikin eikä lakonuhkia ole pesissä koskaan esiintynyt. No kovin pieni kun ötökkä on ja jopa yli kilometrin päähän pitää lennellä tuota mettä hakemaan voi vain arvata mikä rasitus noihin kehoa kannatteleviin vinhasti viuhuviin läpsykkäisiin eli siipiin kohdistuu. Eikä ne sitten kovin pitkään kestä moista rumbaa vaan mehiläisystävämme nuutuu jonnekin pellon reunaan kovin työnsä uuvuttamana eikä vaan yksinkertaisesti enää jaksa enempää. Kuulostaa melko tutulta tämän päivän yhteiskunnassa jossa työntekijöitä vähennetään ja toisten työtaakka sen kun kasvaa. Hieman erilainen elinkaari on sitten pesän toisella duunarilla, karskilla uroksella nimeltä
Kuhnuri.
Tämä se on varsinainen machomies jonka toimenkuva muistuttaa jollain tapaa joissain kulttuureissa vallalla olevaa käsitystä siitä ettei koiraspuoleisten yhteiskunnan jäsenten tarvitse tehdä yhtään mitään. Kuhnuri kun ei tee mehiläisyhdyskunnassa mitään muuta kuin käy kavereiden(toisten kuhnureiden) kanssa pienellä päivälennolla eräänlaisessa kokoontumistapahtumassa ja ehkä joku onnekas pääsee pariutumislennolle Kuningatarmehiläisen kanssa tosin päästen saman tien hengestään. Työmehiläisnaaraat jopa ruokkivat näitä lorvijoita muun työnsä ohella sillä seurauksella että jossain vaiheessa hommaan kyllästyttyään suorittavat ns. kuhnurihäädön(vrt. avioero) ja lopettavat noiden onnettomien laiskureiden ruokkimisen sillä seurauksella että nälkäänhän ne limanuljaskat kuolee. Ihmisrodussa näitä olioita kutsutaan miehiksi, tästä tosin mielipiteet taitavat vaihdella melko voimakkaasti.
Emo eli Kuningatar.
Tässä sitten taasen onkin meillä varsinainen emämunija jonka päivittäiset toimet koostuvat ihan vaan ruokailusta jota työmehiläiset tarjoilevat sekä muninnasta joita emo laskee pesäkennoihin jopa 1500-2000 munaa vuorokaudessa. Emo on käynyt parittelulennolla siellä kuhnureiden kaveritapaamisessa jossa on paritellut muutaman uroon kanssa jotka siis toimen jälkeen halvaantuvat ja kuolla kupsahtavat varmaan kuitenkin ihan onnellisina . Tämän aktin jälkeen emolla sitten riittää munien hedelmöitykseen tarpeita jopa vuosien ajaksi, paitsi että parin vuoden jälkeen muninta vähenee siinä määrin ettei mehiläishoitajan kannata enää pitää niin vanhaa luuskaa pesässään ja emo usein vaihdetaan nuorempaan(Ei voi verrastaa vaimoon). Aika julmaa kun kuitenkin emo voi elää jopa 5 vuotiaaksi. Täytyisikin perustaa vanhoille emoille jonkinlainen erotettujen emojen eläkepäiväkoti jossa saisivat vietellä leppoisia hetkiä muistellen menneitä muninta kokemuksiaan, paitsi niinkuin sydäm(m)een ei mahdu kahta ämmää eivät nuo emotkaan tule toimeen keskenään kovinkaan hyvin. Emolla sattumoisin on myrkkypistin jota se käyttää vain toista emoa vastaan ja jäljelle jää vain vahvin tai kieroutuneimman taistelustrategian omaava.
Tälläinen pienenpieni pintaraapaisu Ötökän Elämään tällä kertaa. Aiheena mehiläishoito on niin valtavan laaja-alainen ja monimuotoinen ettei siitä missään blogikirjoituksissa saa kuin minimaalisen käsityksen joten jos hoitoharrastus kiinnostaa voin antaa ohjeen aloittelevalle mehiläishoitajalle: Älä aloita! No vitsi vitsi senkun aloitat, on nimittäin niin mielenkiintoista ja luonnonläheisyyttä kasvattavaa puuhaa että oksat pois vaikka naapurin omenapuusta, paitsi että ne omenapuut ovat kyllä mehiläisille mieluisia mesimestoja.
Ja sitten vielä tämä kun tuli haukuttua nuo urospuoleiset pesänjakajat. On näissä kuhnureissakin fiksuja yksilöitä, nimittäin kerran sattui seuraava tapaus eräällä Länsi-Uusimaalaisella mehiläisfarmilla. Jo kunnioitettavan viikon ikäiselle kuhnurikonkarille tuli nuori juuri toukasta kuoriutunut koppava juippikuhnuri uhoilemaan ettei tästä ikälopusta vanhuksesta ole enää emoa viihdyttämään. Tästäpä elämän kokemusta jo runsain mitoin noin mehiläisen elinkaaressa ajatellen omaava konkari sai oivan idean pienestä kilpailusta. Nuori pojan kloppi kuunteli korvat höröllään kuinka tämä hänen mielestään jo parhaat päivänsä nähnyt vanhus ehdotti hänelle lentokilpailua, jossa ei kilpailtaisikaan nopeudesta vaan hitaasti lentämisen taidosta.Kuhnurilla kun ei myrkkypistintä ole pistintaistelu ei tullut kysymykseen. Kyllähän nuoren pojan päässä hieman herätti ihmetystä tämä epätavallinen ehdotus mutta tarkemmin ajateltuaan hän mietti pörräävänsä vaikka paikoillaan ja näin hän suostui kilpailuun.
Kilpailun lähtölaukausta saatiin ampumaan oikein pesän Kuningatar kun oli jo päivän muninnat munittu ja lähdön tapahduttua ampaisi tuo viisas vanha kuhnuri täyttä vauhtia kiitämään pitkin kilparadaksi sovittua tarhurin taloa ympäri. Nuori kuhnurimme oli ihmeestä shokissa kun ei käsittänyt mitä nyt oikein tapahtui, tämänhän piti olla hitauskilpailu. Siinä samassa hänen päähänsä välähti kammottava ajatus että häntä on nyt kyllä huijattu totaalisesti ja ampaisi täyttä vauhtia vanhemman kuhnurin perään. Melkeinpä kierroksen täytyttyä oli nuori mehiläispoju juuri saavuttamassa vanhemman kollegansa kun kuului valtava läimähdys, SLAM, kun mehiläishoitajan kädet mäjähtivät yhteen liiskaten tuon nuoren kokemattoman tunarin väliinsä. Vanhan viisaan kuhnurin palaillessa pesäänsä hän kuuli hoitajan manailevan talonsa portailla: Perhana jo kolmas kuhnuri tällä viikolla ja kaikki homoja.
Aitojen Asioiden Alkulähteillä - Jari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti